Lauluvalmentajasi - Kuka olen?

Hei, nimeni on Linda Lehtinen ja olen täällä auttamassa sinua parhaani mukaan! 

Päädyin laulunopettajaksi hieman erikoista reittiä. Musiikki, laulaminen ja biisien teko oli jo hyvin nuorena suurin intohimoni, mutten uskaltanut puhua tästä ääneen kenellekään. Oli liian epävarma. En uskonut, että äänestäni koskaan voisi muotoutua sellaista, että voisin laulaa powerballadeja tai räväköitä rokkibiisejä – ääneni oli aivan liian hento ja äänialani aivan liian kapea. Ei minusta koskaan olisi siihen. Jokin sisälläni kuitenkin intti sitkeästi, että musiikki ja laulaminen on se minun juttuni ja tämän seurauksena uskalsin 19-vuotiaana lähteä ensimmäisille laulutunneilleni. Ja onneksi uskalsin! Itseluottamus ei ollut kovin häävi, mutta ymmärsin nopeasti, että ääntä voi kehittää ja huomasinkin, että ääneni oli paljon monipuolisempi soitin kuin mitä olin koskaan kuvitellut!

Uuden kokeileminen ei aina ollut helppoa eikä kaikki harjoitukset aina onnistuneet ensimmäisillä kerroilla. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi ja laulutunti kerralla, harjoitus kerralla, esiintyminen kerralla, minusta kuoriutui pikkuhiljaa varmempi ja varmempi laulaja. Oma tieni siihen pisteeseen, että voin sanoa olevani hyvä laulaja on kestänyt pitkään. Suurimpia kompastuskiviä ovat olleet heikko itseluottamus ja se, että kyseenalaistin koko ajan “olenko riittävän hyvä” ja “onko minusta tähän”. Epävarmuuden takia vuosia meni hukkaan, enkä aktiivisesti kehittänyt laulutaitojani. 

Vuonna 2017 päätin, opetettuani laulamista ja biisintekoa eräällä musiikkikoululla muutaman vuoden, että aika oli oikea perustaa oma laulukoulu. Muutin Turusta takaisin Tampereelle ja perustin laulukoulun nimeltä Laulutunnit Tampere, joka pyöri aktiivisesti vuosina 2017-2023. 

Loppuvuodesta 2023 sain kokea mitä ihmeellisimmän ja hienoimman lahjan, nimittäin tulla äidiksi. Tämä suuri elämänmuutos toi mukanaan muitakin muutoksia, kuten Laulutunnit Tampereen hiljaiselon. Vuoden 2024 valmensin ainoastaan internetin kautta mutta nyt, vuonna 2025 on aika jälleen oikea ottaa vastaan laulamisesta innostuneita ihania ihmisiä myös kasvotusten.

Tervetuloa laulutunneille oppimaan uutta, kehittymään ja pitämään hauskaa!