Sanottua laulutunneista:
“Parasta Lindan laulutunneissa on ollut tunne siitä, että kehityn koko ajan ja että menen eteenpäin laulamisen kanssa. Tähän on vaikuttanut paljon hyvin huomioitu haastavuus tasoon nähden. Linda haastaa sopivassa määrin viemään opittua pidemmälle ja hiomaan opittuja asioita vielä paremmiksi.
Lindan laulutunneilla on hyvin avoin ja turvallinen ilmapiiri aloittaa laulamisen oppiminen.
Lisäksi opetus on todella johdonmukaista, joten Lindan kanssa on hyvä lähteä tutustumaan ja tutkimaan laulamisen ihmeellistä maailmaa. 🙂“
– Joni H.
”Parasta Lindan laulutunneissa on hyvä henki. Hyvä ilmapiiri antaa rohkeutta heittäytyä ja tehdä virheitä.
Suosittelisin Lindan tunteja ihan kenelle tahansa, joka haluaa laulaa, halusi sitä tehdä sitten yksin kotona tai yleisön edessä. Jokaisen tunnin jälkeen ihmettelen, kuinka hyvä fiilis itselle jäi kehoon ja mieleen. Kertoisin, kuinka paljon olen itse saanut varmuutta, kuinka paljon tietämykseni ylipäänsä musiikkia kohtaan on kasvanut alle vuodessa.
Jännitys laulutunteja kohtaan muuttui hyvin nopeasti varmuudeksi ja äänensä löytämisen iloksi.”
-Vilma M.
“Parasta Lindan laulutunneissa on yksilöllinen, monipuolinen ja motivoiva opetus ehdottomasti!
Lindan opetuksessa voi harrastaa sekä hyvin rennosti että tavoitteellisemmin, sillä hän ottaa todella hyvin huomioon oppilaan omat toiveet ja tavoitteet.
Kävin läpi monta erilaista opettajaa ja opetustekniikkaa ennen kuin aloitin laulutunnit Lindan kanssa. Hänen tyylinsä opettaa sopii minulle paremmin kuin mikään aiemmin kokeilemani, ja olen edistynyt tuntien ansiosta nopeammin kuin olin edes kuvitellut mahdolliseksi.“
– Katariina R.
“Sanoisin, että Lindan laulutunneille on helppo tulla, siellä saa omakohtaista opetusta ja tuntuu, että Lindaa opettajana kiinnostaa nähdä edistystä oppilaissa… tunneilta tuntuu aina jäävän jotain käteen – “Heureka”-hetkiä!“”
-Markus L.
“Parasta Lindan tunneissa on rentous ja että ei tarvitse jännittää. Linda osaa
opettaa ja ohjata upeasti heti oikealle tielle tällaistakin ihmistä, joka
ei ole koskaan käynyt tunneilla ennen.
Tunnit ovat hauskoja ja rentoja ja itselleen saa nauraa jos naurattaa! Lindan kanssa uskaltaa myös venyttää omia äänirajojaan ja kokeilla rohkeasti.”
– Taina V.